Bändi

Vuoden 2005 lopusta lähti Suomirock/pop Bailubändi CoverMake`s liikkeelle ja homma lähti hyvin käyntiin. Yleisö tykkäsi ja keikkoja oli ihan sopivasti sen verran mitä oli mahdollista kunkin tehdä. -06 vuoden heinäkuussa kokoonpano päätyi kuitenkin lopettamaan keikkailun erinäisistä syistä. Laitan myöhemmin vähän enemmän historiaa tästäkin jutusta.

Tässä vaiheessa ei ole tanssimusaan vakikokoonpanoa, koska ne keikat ovat olleet tauolla. Tarvittaessa kokoonpanoja saadaan kasaan.

Lattaribändi perustettiin tuossa viime vuoden lopulla. Kyseessä on 7 henkinen bändi, josssa peruskokoonpanon rummut, basso, koskettimet, kitarat lisäksi kaksi lyömäsoittajaa. Tällä kokoonpanolla pystymme loihtimaan aidon kuuloista brassi musaa. Bändin setit koostuvat aidosta brassimusasta, samba, pagode, axè, brasilfunk jne. Toinen setti sisältää latinpop hittejä mm. seuraavilta artisteilta; Santana, Ricky Martin, Marc Anthony. Bändi heitti ekan keikan Oulussa maaliskuun lopussa Kauppakeskus Zeppelinin karnevaaleilla. Bändin nimeä ei ole vielä lyöty lukkoon, asiasta keskustellaan vielä.. Tarkoitus on keskittyä keikkailuun ja markkinointiin vasta ensi syksyn osalta pääsääntöisesti.